JTA Connection Oy vahvistuu myös kumppanuuksien myötä

JTA Connection on ostanut merkittävän osuuden Elmation Oy:n osakekannasta. Elmation Oy on vuonna 2006 perustettu luotettava ja arvostettu automaatiosuunnitteluun, konesähköistykseen ja yhä kasvavassa määrin keskusvalmistukseen keskittyvä yritys. Elmation Oy:n pääomistajana ja toimitusjohtajana jatkaa Olli Korkiamäki.

Samassa yhteydessä JTA Connection Oy on myynyt Elmation Oy:lle keskusvalmistusliiketoimintansa. Näin Elmationista kasvaa merkittävä keskusvalmistaja ja JTA Connection keskittyy ydinliiketoimintansa kehittämiseen.  

”Elmation Oy ja JTA Connection Oy muodostavat strategisen kumppanuuden, joka mahdollistaa molempien keskittymisen vahvoille osaamisalueilleen”, toteaa JTA Connection Oy:n liiketoimintajohtaja Jere Mattjus.

Elmation Oy:n toimitusjohtaja Olli Korkiamäen mukaan ”yhtiöiden välinen aikaisempi yhteistyö on johtanut järjestelyyn, jolla pyritään vastaamaan yhä kasvavaan kysyntään. Elmation Oy laajentaa parhaillaan toimitilojaan, jotta joustavuudesta ja tiukoistakin toimitusvaatimuksista kyetään pitämään kiinni”.

”Strategisen tason kumppanuus on varteenotettava vaihtoehto operatiiviselle kasvulle ja määräysvaltaan tähtääville yrityskaupoille, kun pyritään kehittymään, kasvamaan ja keskittymään vahvuusalueisiin”, toteavat Mattjus ja Korkiamäki.